Faith, don't leave my heart.

Hepr. 10:34

"Te kärsitte yhdessä vankilaan teljettyjen kanssa, te suostuitte iloiten siihen, että omaisuutenne riistettiin, sillä te tiesitte omistavanne parempaa, omaisuuden joka pysyy."

Myönnän, minulle on syytetty Jumalasta, kysyen miksi Hän on julma.. Miksi Hän sallii jonkun rakkaan kuoleman, vaikka tämä henkilö ei ole tehnyt mitään vääryyttä? Jolla oli vielä elämää jäljellä? Mutta tämä henkilö, joka syytti minua asiasta, ei uskonut mitään mitä sanoin Hänestä. Ei halunnut uskoa siihen, että tämä "pahuus" ei ole lähtöisin hänestä. 
Vaan tämä henkilö halusi uskoa omaan ajatukseensa, että Jumala sekä Jeesus halusi hänen kärsivän.
Joten minun oli pakko niellä ja kuunnella, kun henkilö purkasi patoutuneita tunteitaan.
Autoinpa häntä... kuuntelemalla, en moittimalla.

11:1

"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä."

Joskus on tuntunut, että elän omassa fantasiassa, jossa uskon kaikkeen hyvään. Ja hyvä että uskon. 
Haluan auttaa ihmisiä.
Haluan rakastaa ihmisiä.
Haluan näyttää ihmisille, etten pelkää uskoa. Ja en koskaan kieltäisi uskoani.

Fil. 1:18

"Jos Hän on aiheuttanut sinulle vahinkoa tai on sinulle jotakin velkaa, pane se minun laskuuni."

Antaa mennä. Laittakaa minun laskuuni, haluan teille vain hyvää tälle elämälle ja sen jälkeiseen iankaikkisuuteen. Ja haluan teidän käsittävän, etten vedä marttyyrin roolia. 

Loppujen lopuksi, rakastan teitä virheineen että kuorineen. 

false sense of warning.

Ei.

Ahdistus sai nyt minuun otteen. . . syntyperää en löydä ja miksi...?

Miksi minua ahdistaa niin paljon, että haluan piiloutua peiton alle sohvalleni ja itkeä? Vain itkeä tämän hirviön sydämestäni, joka aiheuttaa sekavaa tunnetilaa ja halua vain sulkea itseni pois maailmasta?

Eilen tuntui, että kaikki oli hyvin. 

Minulla oli mukavaa luokkakavereiden kanssa pelatessamme Cluedoa, jutellen ystävälleni Skypen kautta ja nauttien loppuillasta.

Ja nyt iski tämä olotila heti aamusta. 

Miksi?

Minua vain itkettää...

Minua vain ahdistaa suunnattomasti...

Minä en enää tiedä, mitä teen itselleni.

Haluanko maata sohvallani itkien olotilani pois vai koettaa selittää jollekin ihmiselle, kun edes itsekään en tajua tätä olotilaani? ... Täysin tyhmää... täysin järjetöntä...

Voin vain toivoa, etten näe niitä painajaisia ensi yönä.. Koska en halua niitä takaisin.



Toivon, että ne painajaiset olisivat kuolleet jo uneissani...

frustrated like caged animal

"Pitäisi varmaan kasvattaa hiukset pidemmiksi."

"Hieno ajatus, sinusta voisi tulla naisen näköinen."

Vaikka tuo edellinen lause oli vitsin puoleinen, silti se jäi vähän kaivaamaan sisälle.

voisi. tulla. naisen. näköinen.

Ja en ole koskaan ollut? En silloin, kun täytin 18-vuotta ja omistin vielä "pitkät" hiukset?

Ja se ei tee minusta naista, kun kuuntelen raskaampaa musiikkia? Ja se ei tee naista kun vähän pukeutuu poikamaisesti?

Ja en ole mahtanut ajatuksilleni mitään, kun alkanut huomata, että ihmiset oikeasti TUIJOTTAVAT minua . Savonlinnassa se ei ole samanlaista, mutta täällä Kuopiossa se tuntuu olevan yleistä. Ihan häiritsee. 

Naisille sorrun mulkkaamaan, vaikka he eivät tahallaan tuijota.. Mutta taas miehille joko mulkkaan tai teen ihmettely-katseen. Hetikö siinä päät kääntyy. Jos tästä laskettaisiin pisteitä, olisin aika master-tasoa.

Ja pääsinpä koulun penkeille. Alussa on aika helpon puoleista, mutta kyllä se tästä "paranee".. 

Urh,. saapa ajatuksia pyörimään muualle ja näkemään luokkakavereita erilaisin mielin. 

Mutta kunhan muistaisi ottaa yhteyttä ulkopuoliseen maailmaan. . . jotka oikeasti välittävät.

Oh God,... how I miss those days...