Varoitan, ei kovin positiivista tekstiä tulossa.
Minä en yhtään tiedä, miten kauan jaksan tätä menoa.
Vaikka koulujen pitkät päivät ovat vasta alussa, olen jo väsynyt. Minua ei kiinnosta, minua ei huvita tehdä mitään projektia vedestä. ERITYISESTI jos meillä on niin monta tehtävää annettu eri kurssista ja sanotaan, että tehdään KOULUN JÄLKEEN.
Joo, minä todellakin jaksan klo 16.30 jälkeen tehdä kouluhommia, kun menen takaisin kämpille ja olen siellä perillä n. viiden aikoihin ja tiedän, miten paljon hommia odottaa siellä ja miten moni asia vainoaa minua.
Ja vielä pitää stressaantuneena odotella, kun pääsisi kuulemaan, saako kesätöitä ja jos ei saa, niin pitää etsiä sitten harjoittelupaikka lyhyessä ajassa.
Kaikkien näiden asioiden aiheuttamat paineet näen jo kehostani:
Näen, kuinka kylkiluut tuntuvat ja loistavat nahkani alta.
Kuinka rinnat ovat kuihtuneet pois
Kuinka hartiani ja niskani ovat muuttuneet koviksi lihoiksi
Kuinka kasvojeni ne pyörteät piirteet ovat kadonneet
ja näen kalpean tytön, jonka en tunnista itsekseni.Ja olen kyllästynyt katsomaan itseäni. En osaa arvostaa itseäni .. enkä tiedä, osaanko
luokitella ulkonäköäni mihinkään suuntaan.
Ja yhteyksien ottaminen ulkopuoliseen maailmaan vaan vähenee.
Minä en vaan yksinkertaisesti jaksa, vaikka kuinka kaipaan ja tarvitsen sitä.
Mikä minua vaivaa?
Hakisinko apua, vaikka tiedän, ettei minua oteta tosissaan?
Ne näkisivät minut vain yhden nuoren kaikkien muiden joukosta, jonka ongelmat ovat paljon pienet verrattuna muihin ongelmanuoriin.
Ei, minun on pakko jaksaa ja selviytyä tästä.
Keho, kestä vielä kesään asti niin sitten saat levätä.
