.when fear cuts your heart.

Pelko on inhottava asia... Se on kahle,.. et pääse siitä irti, se iskee väärään aikaan ja voimakkaasti..

Ja itse olen koettanut päästä omasta pelostani eroon:

minä pelkään humalaisia miehiä... ihan älyttömästi.
Syy pelkoon on menneisyydestäni: noin kuusi tai seitsemän vuotta sitten äitini tutustui mukavaan mieheen; ystävällinen, piti meistä lapsista, vei meidät Tykkimäkeen kesäisin...
Mutta miehen todellinen puoli tuli esiin... Hän on narsisti.
Hän hakkasi äitiä (hakkasi silloin kun emme nähneet), humalapäissään huusi meille, piti melua yllä...
Muistan sen isänpäivän, kun tämä mies tuli humalapäissään vihaisena kotiin...
Tyytymätön, ettei hänelle leivottu kakkua ja keitetty kahvia...
Ja muistan, miten äiti tuli meidän seuraan piirtämään,.. muistan äidin kyyneleet ja sen tuskan kasvot, jotka toivoivat tämän painajaisen loppuvan.   

Minua pelotti,.. niin paljon, etten tiennyt, miten pelastaa äidin tuosta hirviöstä...

Lopulta siskon, veljen ja äidin kanssa muutimme toiseen asuntoon ja mies jätti meidät rauhaan.. Ja niin me luulimme. 

Tähän päivään asti eron jälkeen mies on yrittänyt lähettää tekstiviestejä muutaman kerran kuussa äidillemme; haukkunut häntä, seksuaalisesti vietellä, kohottaa hänet maasta taivaisiin ja puhui meistä lapsista eroottiseen sävyyn.. Näitä viestejä on tullut jo viisi vuotta, eikä ne tunnu loppuvan.
Kun tapasin tämän miehen nuorena, siinä samalla rakentui kuvani mieheistä.. ja lopulta rakentui pelkoni, jonka olemassaoloa en aikaisemmin tajunnut...
 
Olen vain sulkenut sen sydämeeni ja vältellyt ottamasta sitä päivänvaloon.
 
Mutta pelkoni on vahvistunut, jos harjoittelupaikkaani tuli asiakkaaksi tulee vahvalle alkoholille tuoksuva, humalainen, aikuinen mies hieman korotetulla äänensävyllä, peitän paniikkini ja koetan palvella asiakasta säädyllisesti. Ja kun asiakas häipyy, karkaan vessaan ja itken hysteerisesti ahdistukseni pois. Minusta ei olisi yksinään baariin menijäksi.. Ties minkälaisen kohtauksen saisin ...
Mutta tämä on taakka, jota joudun kantamaan. En voi vältellä juoppoja juurikaan missään maassa, niitä on väkisin kaikkialla.

Haluaisin vain pärjätä enkä pelätä mitään...

A Moment.

Päivät voivat heittää täydellisen käännöksen pienestä iloisesta teosta;

menin ystäväni kanssa Kuopion museoon ja vietettiin mahtavaa aikaa näpsimällä kuvia (vedimme todella lunkisti ; ]). Vietettiin sitten loppuilta pelaamalla Need For Speed Undergroun 2:sta. ; ) Kiitän häntä seurastaan <3 Hän saa aina minut paremmalle tuulelle, vakavammalla että hyvällä tavalla. Tämä biisi kuvastaa olotilaani tänä päivänä. ^__^ please enjoy, as much as I do <3



"I'm picking up a blossom, I pin it on the wall."

. Sävel .

                                Musiikki on ollut elämäni aikana todella tärkeä:

kun tunsin itseni hyljätyksi ja puristettu sisältä kuivaksi, musiikki vapautti tuskani metallin huudoilla ja lievitti ahdistustani
kun tunsin onnen ja ilon leviävän hymyksi kasvoissani, musiikki antoi rytminveren jalalleni ja lauloi iloni sävelmää sydämeni tahdissa.
kun tunsin sieluni leviytyvän vartaloni lävitse ja harmonian tasapainoittavan mieleni, musiikki avarsi ympäröivän maailman ja kaunisti harmaan elämäni.

Mutta eräänä iltana ystäväni kysyi kysymyksen:
"Onko sinulla itseäsi kuvastavaa kappaletta?"
En ole koskaan miettinyt asiaa, elämässäni on pyörinyt monta sataa kappaletta ja jokainen kappale on tärkeä...

Mutta onko mitään kappaletta, joka kuvastaisi tätä pientä rikkinäistä ihmistä?
 

Alussa koin erään kappaleen kertovan minun tunnetilanteestani, mutta täysin toinen kappale eksyi polulleni ja ensimmäisellä kuuntelukerralla näin itseni kappaleessa. Haluan jakaa sen kanssanne:

                           "Wanna be one of the beautiful people..."

welcome to my garden.

Pitkän pohdinnan jälkeen eksyin blogiin kirjoittamaan omia tuntemuksia ja päivän mietteitä.
En olisi uskonut päättyväni tänne, itse kirjoittajana. Olen aina jutellut asiat läpi jonkun tärkeän elämässäni olevan ihmisen kanssa tai sulkenut sisäisen tuskani/ahdistukseni sydänlokerooni. On siellä tuntunut, ettei se kestäisi tätä painetta, jota koen välillä.. Mutta thank God, minulla on paljon rakkaita ihmisiä, jotka suostuvat kuuntelemaan minua.
Kirjoittelen siis blogiin... joskus tai useammin viikon aikana. Miltä fiilikset tuntuvat, miten jaksan.
Mutta sisältöä tulee ollessani (melkein) yksin täällä suuressa kaupungissa, kun tekemisen puute iskee. : )
First day, first step... I take the challenge.