.taking the big step?.

Monelle on käynyt selväksi, että olen uskovainen,... mutta en ole käytöksellisesti. Haluan elää, miten Jumala toivoisi kristittyjen elävän. Se elämä on vaativaa, joten olen tullut valintojen äärelle.
Minun pitäisi lopettaa:


1. Juominen
("Rakkaat ystävät. Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle." 2. Korinttilaisille 7:1)

2. Kiroileminen

("Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista." Kolossalaisille 3:8)

3. Rivojen sanominen/seksuaalisten sanojen käyttäminen

("Myöskään rivoudet, typerät jutut tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos. Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä saastaisella ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija." Efesolaisille 5:4,5)

Minulla on monta kiusausta edessä, etten tiedä minkä polun valitsen.
Olen ollut uskovainen jo neljä vuotta ja nyt tuntuu, että olen keskellä valintojen meressä. 

Mutta... vaikka tulee ne valinnat eteeni päättämässäni polullani, saan voimaa Sanasta.

"Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet." Sananlaskujen kirja 15:17
 

enjoy the little things

Laitetaanpa positiivisempaa tekstiä kehiin. 

Aloin selailla näitä blogini tekstejä ja tajusin, että olen vain kaivanut syvempää surun kuoppaa itselleni... Vaikka asiat ei pitäisi olla niin pahasti kuin ne ovat. [*kröhömn* ylireagoiva henkilö]

Jokaiselle päivälle löytyy se hopeareunus, josta voi iloita. 
Kaverien naurut.
Auringon lämpö laskeutuen kasvoillesi.
Suklaapala tehden sylitanssia kielellesi.
Silmäruokaa luonnosta.

 













Ihminen ei ole tarkoitettu juurtumaan omaan suruun, vaan rakennettu jatkamaan eteenpäin. 
Onnellisuus on loppujen lopuksi SINUN päätettävissä, muut antavat/laskevat lisätehoa.
 
Rakkaat ihmiset, nauttikaa pienistä iloista.
Tärkeintä on, että teidän on hyvä olla. <3

.ongelmana keho.

Varoitan, ei kovin positiivista tekstiä tulossa.

Minä en yhtään tiedä, miten kauan jaksan tätä menoa.

Vaikka koulujen pitkät päivät ovat vasta alussa, olen jo väsynyt. Minua ei kiinnosta, minua ei huvita tehdä mitään projektia vedestä. ERITYISESTI jos meillä on niin monta tehtävää annettu eri kurssista ja sanotaan, että tehdään KOULUN JÄLKEEN.

Joo, minä todellakin jaksan klo 16.30 jälkeen tehdä kouluhommia, kun menen takaisin kämpille ja olen siellä perillä n. viiden aikoihin ja tiedän, miten paljon hommia odottaa siellä ja miten moni asia vainoaa minua.
Ja vielä pitää stressaantuneena odotella, kun pääsisi kuulemaan, saako kesätöitä ja jos ei saa, niin pitää etsiä sitten harjoittelupaikka lyhyessä ajassa. 

Kaikkien näiden asioiden aiheuttamat paineet näen jo kehostani:

Näen, kuinka kylkiluut tuntuvat ja loistavat nahkani alta.
Kuinka rinnat ovat kuihtuneet pois
Kuinka hartiani ja niskani ovat muuttuneet koviksi lihoiksi
Kuinka kasvojeni ne pyörteät piirteet ovat kadonneet 


ja näen kalpean tytön, jonka en tunnista itsekseni.Ja olen kyllästynyt katsomaan itseäni. En osaa arvostaa itseäni .. enkä tiedä, osaanko
luokitella ulkonäköäni mihinkään suuntaan.

Ja yhteyksien ottaminen ulkopuoliseen maailmaan vaan vähenee.
Minä en vaan yksinkertaisesti jaksa, vaikka kuinka kaipaan ja tarvitsen sitä.

Mikä minua vaivaa?
Hakisinko apua, vaikka tiedän, ettei minua oteta tosissaan?

Ne näkisivät minut vain yhden nuoren kaikkien muiden joukosta, jonka ongelmat ovat paljon pienet verrattuna muihin ongelmanuoriin.


Ei, minun on pakko jaksaa ja selviytyä tästä.
Keho, kestä vielä kesään asti niin sitten saat levätä.


 

Kiitän Luojaani sinusta.

Tittelin mukaan haluan jakaa tämän kappaleen sanat teille että rakkaalle ystävälleni, Empulle.
I love you, my dear,... like a ground loves the rain.


Niin poika tyttöään rakastaa
Kuin ei olisi muita täällä lainkaan
Ja haluaa, tahtoo päivästä toiseen kantaa
Iloja ja suruja
Jakavat salaisuuksia ja kaipuu on liian kaunista
Ei sitä voi sanoin kuvailla
Paitsi näin:

Kiitän Luojaani sinusta
Kiitän Luojaani sinusta

Niin äiti lastaan tuudittaa
Hellimmin käsivarsillaan
Ja haluaa, tahtoo elämän opettaa
Kyynelillään kostuttaa sen maan
Jolla lapsensa hiljaa kasvaa saa
Yön syliin hiuksiaan silittää
Ja jättää uneen lämpimään
Kuiskaa näin:

Kiitän Luojaani sinusta
Kiitän Luojaani sinusta

Niin ystäväänsä vuoteessaan
Rukouksissaan muistaa
Ja haluaa kiitoksen taivaisiin kohottaa
Vietetyistä öistä saa
Aamun valvotuista laulamaan
Yhdessä yössä kun oppivat toistensa sielut tuntemaan
Laulu kiirii halki maan

Kiitän Luojaani
Kiitän Luojaani sinusta
Kiitän Luojaani sinusta

Kiitän päivistä

Kiitän hetkistä

Valvotuista öistä

Kiitän sydämen retkistä, syleilyistä, noista rakkauden töistä

Faith, don't leave my heart.

Hepr. 10:34

"Te kärsitte yhdessä vankilaan teljettyjen kanssa, te suostuitte iloiten siihen, että omaisuutenne riistettiin, sillä te tiesitte omistavanne parempaa, omaisuuden joka pysyy."

Myönnän, minulle on syytetty Jumalasta, kysyen miksi Hän on julma.. Miksi Hän sallii jonkun rakkaan kuoleman, vaikka tämä henkilö ei ole tehnyt mitään vääryyttä? Jolla oli vielä elämää jäljellä? Mutta tämä henkilö, joka syytti minua asiasta, ei uskonut mitään mitä sanoin Hänestä. Ei halunnut uskoa siihen, että tämä "pahuus" ei ole lähtöisin hänestä. 
Vaan tämä henkilö halusi uskoa omaan ajatukseensa, että Jumala sekä Jeesus halusi hänen kärsivän.
Joten minun oli pakko niellä ja kuunnella, kun henkilö purkasi patoutuneita tunteitaan.
Autoinpa häntä... kuuntelemalla, en moittimalla.

11:1

"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä."

Joskus on tuntunut, että elän omassa fantasiassa, jossa uskon kaikkeen hyvään. Ja hyvä että uskon. 
Haluan auttaa ihmisiä.
Haluan rakastaa ihmisiä.
Haluan näyttää ihmisille, etten pelkää uskoa. Ja en koskaan kieltäisi uskoani.

Fil. 1:18

"Jos Hän on aiheuttanut sinulle vahinkoa tai on sinulle jotakin velkaa, pane se minun laskuuni."

Antaa mennä. Laittakaa minun laskuuni, haluan teille vain hyvää tälle elämälle ja sen jälkeiseen iankaikkisuuteen. Ja haluan teidän käsittävän, etten vedä marttyyrin roolia. 

Loppujen lopuksi, rakastan teitä virheineen että kuorineen. 

false sense of warning.

Ei.

Ahdistus sai nyt minuun otteen. . . syntyperää en löydä ja miksi...?

Miksi minua ahdistaa niin paljon, että haluan piiloutua peiton alle sohvalleni ja itkeä? Vain itkeä tämän hirviön sydämestäni, joka aiheuttaa sekavaa tunnetilaa ja halua vain sulkea itseni pois maailmasta?

Eilen tuntui, että kaikki oli hyvin. 

Minulla oli mukavaa luokkakavereiden kanssa pelatessamme Cluedoa, jutellen ystävälleni Skypen kautta ja nauttien loppuillasta.

Ja nyt iski tämä olotila heti aamusta. 

Miksi?

Minua vain itkettää...

Minua vain ahdistaa suunnattomasti...

Minä en enää tiedä, mitä teen itselleni.

Haluanko maata sohvallani itkien olotilani pois vai koettaa selittää jollekin ihmiselle, kun edes itsekään en tajua tätä olotilaani? ... Täysin tyhmää... täysin järjetöntä...

Voin vain toivoa, etten näe niitä painajaisia ensi yönä.. Koska en halua niitä takaisin.



Toivon, että ne painajaiset olisivat kuolleet jo uneissani...

frustrated like caged animal

"Pitäisi varmaan kasvattaa hiukset pidemmiksi."

"Hieno ajatus, sinusta voisi tulla naisen näköinen."

Vaikka tuo edellinen lause oli vitsin puoleinen, silti se jäi vähän kaivaamaan sisälle.

voisi. tulla. naisen. näköinen.

Ja en ole koskaan ollut? En silloin, kun täytin 18-vuotta ja omistin vielä "pitkät" hiukset?

Ja se ei tee minusta naista, kun kuuntelen raskaampaa musiikkia? Ja se ei tee naista kun vähän pukeutuu poikamaisesti?

Ja en ole mahtanut ajatuksilleni mitään, kun alkanut huomata, että ihmiset oikeasti TUIJOTTAVAT minua . Savonlinnassa se ei ole samanlaista, mutta täällä Kuopiossa se tuntuu olevan yleistä. Ihan häiritsee. 

Naisille sorrun mulkkaamaan, vaikka he eivät tahallaan tuijota.. Mutta taas miehille joko mulkkaan tai teen ihmettely-katseen. Hetikö siinä päät kääntyy. Jos tästä laskettaisiin pisteitä, olisin aika master-tasoa.

Ja pääsinpä koulun penkeille. Alussa on aika helpon puoleista, mutta kyllä se tästä "paranee".. 

Urh,. saapa ajatuksia pyörimään muualle ja näkemään luokkakavereita erilaisin mielin. 

Mutta kunhan muistaisi ottaa yhteyttä ulkopuoliseen maailmaan. . . jotka oikeasti välittävät.

Oh God,... how I miss those days...