My top 3 man ; )

Nyt voisin vetäistä tähän väliin positiivisempaa tekstiä, on minulla muutakin elämää kuin työharjoitteluni ^__^;;

Ajattelin listata miehistä, jotka komeudellaan että lahjoillaan ovat vallaneet sydämeni. <3 Joten jaan tämän ilon teidän kanssanne ja toivon, että joku näistä namuista valtaisi teidänkin sydämenne.
Creditsit Sinille. ; )
  
HUOM! Miehet eivät ole tärkeysjärjestyksessä, ne vain tulevat mieleen omassa tahdissa.. : D

1. Yusuke Yamamoto

Japanilainen (d44) näyttelijä ja malli,.. Ja vieläpä 23-vuotias! : D Vaikka jätkä on 180cm pitkä, hän on niin pieni.. -__- (vartalon ympärys eli navan kohdalta 66 cm.. O__o)
 

Grauu~, mikä yläkroppa. ; )

Mutta anyways, why I like this guy?
Seksikäs kroppa, komeat piirteet, ihanan mehevät huulet, ääni niin taivaallinen kuin kissan kehräys ja lahjakas näyttelijä näytellen naisfobiasta kärsivästä meikkaavasta miehestä väkivaltaan turvautuvaan kovikseen. Siis C'mon! Kuka voisi kieltäytyy tuollaisesta herkusta? <3^__^ Huomasin hänet ensimmäistä kertaa Hana Kimi-sarjasta, en noteerannut kun hän esitti sivuroolia ja oli aika emo.. : D Mutta mitä enemmän hän esiintyi, siinäpä kiinnostus laukesi ; ) <3
Pitäisi alkaa seurata Ninkyo Helper:iä, hän näyttelee siinä vanhainkodin työntekijää.. x)

Man with every hair colour. ; )

2. Adrien Brody
 
Yhdysvaltalainen 38-vuotias näyttelijä & malli, voitti Oscarin (paras miespääosa, 2003)

  
Näin hänet ensimmäistä kertaa King Kong-elokuvassa ja heti huomioni kiinnittyi häneen nenäänsä ja katseensa.
Siis hänen nenänsä,... jotenkin niin ihastuin sen muotoon ja huomasin, miten komeat kasvonpiirteet ovat.. Ja hänen silmät.. Ah! <3
Hänen äänensä on värisyttävän matala, mutta samalla lempeä. Ja katsekin on viettelevä, melkein mysteerinen ;) Pitäisi alkaa katsoa Splice-elokuvaa.. mutta se vaikutti olevan sci-fi / kauhu, niin en oikein lämmennyt ajatukselle... -___-;; Ja mielellään katsoisin sen jonkun kanssa, kauhut vievät minulta maun kun katson sen itsekseen. Mutta komistus mikä komistus, kropasta puhumattakaan ; ) <3

 

Ah, mikä hymy <3 ... ja kroppa ; )

3. Koji Seto

Japanilainen 23-vuotias näyttelijä, malli ja laulaja. Tehnyt muutamia draamoja Yusuken kanssa, joten sen kautta bongasin tämän lapsikasvoisen komistuksen. ; )

Alkuun en hänellekään sykähtynyt, mutta nähdessään hänen näyttelevän enemmän alkoi kiinnostus pamahtaa heti. Ja kuullessaan hänen laulavan eräässä draamassa suorastaan hämmennyin hänen lahjakkuudestaan.. ja komeudestaan <3 Hänen huulensa ovat aika erikoiset, mutten kiellä ettei olisi seksikkäät. ; ) Ja hän on aika ilmeikäs, One Piece - fani (^u ^), huumorintajuinen ja aika rento jätkä : D Ehkä ensimmäinen näyttelijä, johon en ihastunut ulkonäköön vaan luonteeseen ja näyttelemisen lahjaan. : )

Casual look.

Aika kissamainen ilme ; )

  

Ja tämä kappale se vaan soi päässä, kuunnelkaa samaan aikaan kun katselette näitä kuvia <3

Harha-askel.

Kaunis torstai-päivä.
Päivä alkoi normaalisti kuten jokainen aamu: syön, vähän käyn koneella, pakkaan ruuan valmiiksi, lähden töihin... mutta päättyy erilaisesti.

Töiden lomassa laittaessani jakkupuvun hihoja kiinni, sydämeen alkaa puristaa. Ilma tuntui raskaalta, päähän veri ei kierrä, heikottaa..
Koetin istahtaa aloilleen monta kertaa, mutta heti olon helpottaessa jatkoin hommia... ja muutaman minuutin päästä olotila tuli takaisin. Ajattelin tämän menevän ohi aikanaan, niin väistin sen pahan oloni. Mutta sitten sydämeen iski viiltävä kipu. Pomo huomasi valkoisen kalpeuden kasvoillani ja käski mennä lattialle lepäämään ottaen ohuen patjan, peiton ja tyynyn mukaan. Vaikka kuinka lepäsin ja jatkoin hommiani, se ahdistava tilanne tuli takaisin. Kiitän sitä ihanaa asiakasta (joka on sairaala-alan opettaja), joka huomasi olotilani ja käski tulemaan mukaan vieden minut sairaalaan. . . 
 
Vaikka loppujen lopuksi tiesin, ettei sieltä löydetä syytä tähän olotilaani.

Sairaalalla perillä odotin vuoroani kiltisti, mieshoitsu otti vastaan, otettiin EKG, kuunneltiin hengityksen kulkemista, kyseltiin samoja kysymyksiä mitä moni muukin kysyisi ja vietiin odottamaan lääkäriä. Ne pitkät kaksi tuntia olivat ahdistavat, kun sydän tuntui erittäin riutuneelta ja väsyneeltä.. ja en ole syönyt seitsemään tuntiin mitään. Tyydyin Jaffa-limppariin, mitä pystyin ostamaan kolikoilla.
Mutta lääkärin vastaanotolla nuori nainen tutki minut ja sanoi minulle suoraan, ettei minulla ole mitään vaivaa sydämessä: syke normaali ja hengitystiet kunnossa.

Siinäkö kaikki?
Miksi jotenkin alusta asti tiesin ettei löytyisi mitään, mutta silti olin todella pettynyt ja tyytymätön?

En osannut pidätellä itkuani ja naislääkäri hämmästyi olotilaani. "Miten minä saan sinut piristymään, ettei sinun olotila pahentuisi?"

Vitun hyvä kysymys, laitan vaan feikin hymyn, menen vessaan ja itken turhautumiseni pois.
Kelpaako?

Mutta päivä ei mennyt pilalle, sen sijaan menin taksikyydillä takaisin töihin ja taksikuski oli niin mukava (+komea<3), että kuunteli tämänpäiväisen olotilani ja antoi numeronsa minulle:
"Jos joskus tarvitset taksikyytiä, niin voimme jutella lisää sairauksista ;)"

Miten joku päivä voi oikeasti kääntyä päälaelleen? : D Olen vieläkin hämmentynyt päivän onnistumisesta...
Mutta päädyin lopulta siihen tulokseen, etten ole viime aikoina syönyt tarpeeksi, tehnyt ylitöitä ja nukkunut muutamia päiviä viikossa huonosti..
 
Aloitan läskikuurin, muuta en keksi.

.a day like all days.

Elämäni ja viikonpäivät täällä Kuopiossa olivat alussa kamalan ahdistavia...
Tuntui, etten koskaan tottuisi elämään yksinäni, ei minusta olisi siihen. Tarvitsen sen tutun ihmiskontaktin, melkein joka päivä. Saan jutella hänelle, kertoa huolet tai vaivat ja nauraa ilosta.  

Mutta kuuden viikon jälkeen alan tasaantua. Pari kertaa viikossa tulee soitettua perheelle tai muutamille ystäville, mutta ei sen enempää.  Kerääntyneet stressit ja ahdistukset väistyvät datailessani japanilaista draamaa, että näillä mennään. : )

Työssäharjoittelu on tuntunut mukavalta ja samaan aikaan rankalta. Mutta opinpa raa'an koulutuksen kautta ja se on parempi. Tuleepahan oltua töissä melkein yhdeksän tuntia putkeen ilman että hommat loppuvat siihen. Pomokin joka päivä komentaa minua menemään asuntolaan, etten työskentele itseäni henkihieveriin,... mutta mitä jos en halua asuntolaan? Minä niin viihdyn töissä..
Mutta en oikein asuntolassa. Se ei tunnu kodilta eikä turvapaikalta.. Vain paikka, jonne on pakko mennä lepäämään. Vain kolme viikkoa töitä niin palaan takaisin kotikaupunkiin ja päättötyön pariin.
Can't wait to start sewing at school. <3