Ja vihdoin ei tarvitse koulussa kärsiä yli 50 tuntia viikossa. Siinäpä on mukava jutella selviytymistarina ammattikorkeakouluun hakeville. Mutta seuraava jakso on sentään helppo, noin 20 tuntia viikossa ja hieman laskee/nousee tuntien määrä viikkojen rullatessa.
Loppujen lopuksi, ihmettelen vieläkin, miksen palanut pohjaan jakson aikana...?
Tunsin kovaa henkistä painetta, fyysistä väsymystä tulla kämpälle, ahdistuneisuutta tehdä koulutehtäviä huolella, koettaa tulla toimeen ihmisien kanssa..
Mutta ei.. Jaksoin kuin jaksoinkin.
Onko minusta tullut loppujen lopuksi vahva vai pystyn vain sietämään ankaraa painetta ja löytämään ne elämän pienet ilot?... Vai loppujen lopuksi en jaksanut enää välittää koulun liittyvistä paineista?.
En tiedä, en välitä, selviydyin tähän asti niin miksen nytkään selviytyisi?
En yksinäni tähän asti päässyt... siitä olen varma.
Tästä saan kiittää rakasta Emppuani, joka jaksoi soitella minulle. Minulla on paha tapa olla soittamatta ihmisille, kun väsyttää niin kamalasti.. henkisesti että fyysisesti.. Mutta Emppu on aina saanut minut hyvälle tuulelle. Hän on antanut energiaa tuleviin päiviin ja asennetta jakson portfolion tekemiseen.
Jotkut saattavat närkästyä, kun en ole ottanut yhteyttä.. mutta hei, ihmiset: tämä on jäänyt tavakseni. Ja soitan aina ihmisille, kun siltä minusta tuntuu. Ja Empun ja perheen kanssa tulen parhaiten toimeen. Ja he ymmärtävät, etten ota joka päivä yhteyttä. Siitä he eivät loukkaannu... ja olen onnellinen siitä.
Ja onnekas <3.
Voisin myös joskus soitella! :) hienoa, että olet rakas jaksanut!
VastaaPoistaOlet jaksanut varmaan koska olet ymmärtänyt priorisoida. Koulu on tärkeää, mutta oma hyvinvointi tärkeämpää. Ja se on oikein. Tai ehkä olet jaksanut, koska sisimmässäsi oot nauttinut koulusta. Et ole tehnyt sitä vain koska on pakko ja täytyy ja pitää. :)
VastaaPoistaSoittelisin mielelläni täältä, mutta matka on niin pitkä että se kävisi loppupelissä meille molemmille kalliiksi. Ja olen ihan samanlainen kuin sinäkin. ;)