.road like meeting stranger.

Viime ajan tuntemukset ovat olleet aikamoiset:

Olen tuntenut:
- surua
- suurta iloa
- mielihyvää
- ahdistusta
- laiskuutta
- ja suurta nälkää kokea jotain uutta.



Opiskelut menee liian helposti ja tylsiksi, niin tämän hetkinen elämäntilanne on samassa tilassa. Tulee enemmän datailtua ja nähtyä ihmisiä enemmän. Tietenkään en ole laiminlyönyt koulutehtäviä esim. äidinkielen kirjoituksia. Kaikki on kirjoitettu, mitä on annettu tehtäväksi. Ovat vain tulostusta vaille valmis... mutta ongelmana on se, että koulussa ei saada aikaiseksi mitään. Päivänselvää teoriaa tunneilla, ryhmätyö kokoamista vaille valmis ja siihen ei mene kuin tunti aikaa tehdä 15-20 minuutin esitys. Ja ryhmätehtävän esittäminen alkaa 20.12. Että aikaa on... 





Joululahjoja aloittelen kohtapuolin tekemään, kunhan tuki pamahtaa tilille ja pääsee vihdoin ja viimein tekemään. : ) Ah, sitä tekemisen iloa! <3
Ja aikaakin riittää. : ) Sitten ongelmana on itse antaminen.. Hmmm.. pitää sitten lähettää postissa tai reissata. : D

Nyt voin toivoa, että koulu alkaisi hiljalleen mennä vaativammaksi, muuten menetän opiskeluhaluni.. Mutta eiköhän se tästä, pienmuotoinen loma on menossa ja muutaman viikon päästä alkaa joululoma. : ) <3 Omnom, jouluruokaa ja suklaata. <3...
(eiiiii,... en ole herkkusuu tai mitään...)

Näyttää olevan pienmuotoinen lumimyrsky menossa, toivotaan lunta nyt tälle kalsealle Suomelle.. ^__^ 

Give me sorrow, I break it into love.

Loma on vihdoinkin tullut ja puolessa välissä ollaan.
Ja vihdoin ei tarvitse koulussa kärsiä yli 50 tuntia viikossa. Siinäpä on mukava jutella selviytymistarina ammattikorkeakouluun hakeville. Mutta seuraava jakso on sentään helppo, noin 20 tuntia viikossa ja hieman laskee/nousee tuntien määrä viikkojen rullatessa. 

Loppujen lopuksi, ihmettelen vieläkin, miksen palanut pohjaan jakson aikana...?
 
Tunsin kovaa henkistä painetta, fyysistä väsymystä tulla kämpälle, ahdistuneisuutta tehdä koulutehtäviä huolella, koettaa tulla toimeen ihmisien kanssa..
 

Mutta ei.. Jaksoin kuin jaksoinkin.


Onko minusta tullut loppujen lopuksi vahva vai pystyn vain sietämään ankaraa painetta ja löytämään ne elämän pienet ilot?... Vai loppujen lopuksi en jaksanut enää välittää koulun liittyvistä paineista?.


En tiedä, en välitä, selviydyin tähän asti niin miksen nytkään selviytyisi? 



 En yksinäni tähän asti päässyt... siitä olen varma.


 Tästä saan kiittää rakasta Emppuani, joka jaksoi soitella minulle. Minulla on paha tapa olla soittamatta ihmisille, kun väsyttää niin kamalasti.. henkisesti että fyysisesti.. Mutta Emppu on aina saanut minut hyvälle tuulelle. Hän on antanut energiaa tuleviin päiviin ja asennetta jakson portfolion tekemiseen.
 

Jotkut saattavat närkästyä, kun en ole ottanut yhteyttä.. mutta hei, ihmiset: tämä on jäänyt tavakseni. Ja soitan aina ihmisille, kun siltä minusta tuntuu. Ja Empun ja perheen kanssa tulen parhaiten toimeen. Ja he ymmärtävät, etten ota joka päivä yhteyttä. Siitä he eivät loukkaannu... ja olen onnellinen siitä.
 
Ja onnekas <3.

New road.

Sitä on tullut oltua Savonlinnassa kaksi viikkoa. Sainpa nähdä rakasta perhettäni, viettää aikaa ystävieni kanssa ja hoidettua kämppä- että kouluasiat pois alta. 
Mutta ne kaksi viikkoa menikin nopeasti. 

Tänään tuli purattua muuttopahvilaatikot ja laitettua tavarat omiin paikkoihin. Plus tuli siivottua ja puhdistettua vessa .. hyi hitto, miten pönttö voi haista... Ja nyt jumittelen tässä ja ihmettelen, mitä teen nämä viimeiset kaksi viikkoa. Haluaisin niin käväistä viikonloppuna Savonlinnassa, mutta mistä matkustamiseen menevä raha?
Oma rahatilanne on jo niin tiukalla, ettei ole varaa hengittää... Ja suunnitteilla olisi verhoilla sohva, ommella uudet koristetyynyt ja verhot kämppään. Ja tehdä iso kangastaulu, riippuen onko pingoitettu puukehyiksiin vai ommellaan päärmeet, johon pujotetaan puukeppi ja laitetaan roikkumaan. Huuuuhhhh... rahaa menee jo kankaaseen.. tai säästän rahan myöhempään aikaan.

Ja ajatella: koulukin alkaa parin viikon päästä ja vieläpä Muotoiluakatemia. Tittelikin jo kutittelee mukavasti kielessä, en voi vieläkään uskoa, että pääsin sinne. Tuntuu, että olen ottanut askeleen eteenpäin aikuisuuteen. Ja askeleen erakoitumiseen. Pitää se tottua olemaan yksinkin... Mutta saatan pummiutua jonkun luona, kun kaipaa aina ihmisen seuraa. ;D  Katsellaan, mitä tämä tie tuo tullessaan... olen samaan aikaan hämilläni että innoissani.. : 3

                                " Tämä päivä on aina täällä,
                                       huominen ei koskaan "